Arkkitehtuurituliaiset
Teksti: Teija Isohauta






Venetsia - Padova - Bologna - Firenze - Rooma - Sisilia - Ateena - Delfoi - Madrid - Cordoba

Aino ja Alvar Aallon häämatka suuntautui vuonna 1924 Italiaan. Maa teki Aaltoon lähtemättömän vaikutuksen, ja hän palasi sinne myöhemmin yhä uudestaan. Arkkitehdeille antiikin klassinen arkkitehtuuri edustaa usein paluuta alkuperäiseen. Vuonna 1948 Aalto kirjoitti Bostonissa työskentelevälle alaiselleen Italiasta, millainen tulee kivimuurin olla. Sen tulee olla massiivinen, mutta epätasainen, materiaalin tulee kestää aikaa ja patinoitua kauniisti. Aalto siis ajoi takaa historiaa ja ajattomuutta! Ehkä siksi hän innostui punaisen tiilen eri sävyistä ja muodoista ja piti parhaimpana epätasaista kakkoslaatua, jossa näkyi ihmisen kädenjälki.

Luonnokset Kreikan matkoilta kertovat paikoista, joissa Aalto kävi, mutta vielä enemmän ne kertovat siitä, mikä häntä kiinnosti. Arkkitehtuurin arkkityypit, temppelien rauniot, pylväät ja amfiteatterit on kuvattu siten, että ne ovat osa maisemaa, uppoavat siihen tai nousevat siitä. Aalto oli mestari liittämään vanhoja klassisia aiheita uuteen moderniin rakentamiseen. Loistokkaimpia esimerkkejä tästä on Aallon suunnittelema amfiteatterin muotoinen auditorio Helsingin Teknillisessä korkeakoulussa, jonka julkisivun ilmastointiaukoista voi tarkasti katsoen löytää antiikin palatsin julkisivuaiheen!

Aallon ensimmäinen vierailu Espanjassa ajoittui vasta vuoteen 1951. Syynä lienee ollut se että Aalto vierasti yleensä ottaen maita, joissa oli totalitäärinen hallinto. Aallon muutamat luonnokset Espanjasta kuvaavat yksinkertaista maalaisarkkitehtuuria, siis samaa askeettista perimää jota myös suomalainen kansanrakentaminen edustaa ja jota Aalto suuresti arvosti.

Alvar Aallon anti arkkitehtuurin historiaan lienee osin Välimeren kaupunkien perua. Kukkuloilla ja rinteillä sijaitsevat pienet pohjoisen välimeren kaupungit sulkivat sisäänsä hämäriä kujia, jotka aukenivat valoisiksi kahviloiden täyttämiksi aukioiksi. Nuo piirteet näkyvät Aallon tuotannossa mestarillisena valonkäyttönä ja sisätiloihin toteutettuina piazzoina. Hyviä esimerkkejä on useita, esim. Rautatalon sisäpiha Helsingissä ja Jyväskylän yliopiston aula. Tänä päivänä arkkitehdit tulevat ympäri maailmaa niitä katsomaan.

 




Tukholma - Kööpenhamina - Amsterdam - Bryssel - Pariisi - Berliini - Zürich

Arkkitehti Alvar Aallon varhainen opintomatka vuonna 1928 suuntautui Hollannin ja Belgian kautta Ranskaan. Aalto oli tuolloin siirtymässä omassa arkkitehtuurissaan jo uusille urille, vaihtamassa klassista tyylisuuntaa moderniin. Modernilla tarkoitettiin ajan henkeä, joka sai muodon mm. funktionalistisessa arkkitehtuurissa, naisten polvimittaisissa leningeissä ja filmikameroissa. Liike oli tärkeää, moderni halusi pyyhkiä historian ja kaiken pysähtyneisyyden pois!

Hollanti oli Saksan ja Ranskan ohella uuden funktionalistisen arkkitehtuurin suunnannäyttäjä ja se lienee vaikuttanut Aallon matkareitin valintaan. Pariisista tuli Aallolle tärkeä kaupunki – siellä hän tutustui taiteilijoihin ja tapasi ystäviään. Vuonna 1937 Aalto suunnitteli Pariisin maailmannäyttelyyn Suomen puurakenteisen paviljongin ja vuonna 1956 alkoi Maison Carrén yksityistalon suunnittelu Pariisin lähistölle.

Berliini oli 1930-luvun alussa merkittävä arkkitehtien kokoontumispaikka, ja sodan jälkeen 1950-luvulla se ilmestyi jälleen Aallon matkustuslistalle. Aalto suunnitteli Saksaan useita julkisia rakennuksia ja kaupunkikeskuksia, joista vain pieni osa toteutui: Wolfsburgiin sekä kaupunkikeskus että kaksi kirkkoa ja Esseniin oopperatalo, joka valmistui vasta 1988, 12 vuotta Aallon kuoleman jälkeen.

Zürich, Lugano, Bern, Davos – Sveitsi oli Aallolle merkittävä maa, kenties maiseman takia, mutta varmasti myös ystävien vuoksi. Modernin arkkitehtuurin ensimmäisen merkittävän historian kirjoitti Sigfried Giedion, johon Aalto tutustui CIAM:in (modernin arkkitehtuurin kansainvälinen verkosto) kautta. Tuttavuus muuttui pian ystävyydeksi ja jatkui lukuisien Zürichissä vietettyjen matkojen ansiosta tiiviinä. Aalto arvosti sveitsiläisten arkkitehtien koulutusta ja piirustustaitoa, ja hänen toimistossaan työskentelikin useita sveitsiläisiä. Aallon tiedetään käyneen usein myös Davosissa hiihtämässä. Hän vietti jopa 70-vuotispäivänsä Sveitsissä ystäviensä ja entisten työntekijöidensä kanssa.




New York - Boston - San Francisco - Cape Cod - Brazil - Mexico City - Montreal

Aallon kiinnostus uuteen mantereeseen, Amerikkaan, juonsi juurensa jo lapsena luettuihin inkkaritarinoihin ja sai lisävauhtia uuden maailman arkkitehtuurikeksinnöistä, sienipilareista ja pilvenpiirtäjistä. Matka Yhdysvaltoihin toteutui kuitenkin vasta vuonna 1938, kun New Yorkin Modernin taiteen museo kutsui tuolloin vielä sangen nuoren arkkitehdin pitämään näyttelyä.

Vaikka Aalto ei näyttelyyn aivan ehtinytkään, hänellä oli valmis kontaktiverkosto odottamassa heti hänen astuessaan maihin kymmenpäiväisen merimatkan jälkeen. Myös työtä oli tiedossa; Aallon toimisto oli ennen matkaa voittanut kolme ensimmäistä sijaa New Yorkin vuoden 1939 maailmannäyttelyn Suomen paviljonkia varten järjestetyssä kilpailussa. Kun paviljongin rakennustyöt käynnistyivät, Aallot palasivat Yhdysvaltoihin valvomaan rakennustöitä ja tekivät sen jälkeen pitkän kiertomatkan. He vierailivat työn ja ystävien merkeissä mm. Chicagossa ja San Franciscossa ja lomailivat sitten Kaliforniassa. Ja pääsipä Aalto tutustumaan oikeaan intiaanikyläänkin ja testaamaan cowboy-kulttuuria.

Aaltoa innosti Yhdysvalloissa rakentamisen demokratia ja se sumeilematon into, millä kaikki uusi rakennustekniikka ja uudet materiaalit otettiin käyttöön. Kun Aalto aloitti professuurivierailut MIT:ssa (Massachusettsin Teknillisessä korkeakoulussa, lähellä Bostonia) lokakuussa 1940, hän ryhtyi toden teolla tutkimaan sarjavalmisteisia, joustavasti muunneltavia pientaloja ja asemakaavoitusta. Kun Suomessa alkoi Jatko-sota, ja Aalto ryhtyi pääesikunnan antamin valtuuksin valmistelemaan jälleenrakentamista, hän hyödynsi Yhdysvalloissa saamaansa tietotaitoa.

Sodan jälkeen vuonna 1946, MIT pyysi Aaltoa suunnittelemaan uuden opiskelija-asuntolan. Kun rakennus vuonna 1949 valmistui, moni asia oli muuttunut Aallon elämässä. Vaimo Aino oli kuollut, ja Aalto näki amerikkalaisen teknologiauskonnon ja sarjavalmisteisen tulevaisuuden vaarat: "Miten voittaa kone tuhoamatta sitä, miten säilyttää teollisuus "teollistamatta ihmistä". Aalto säilytti tiiviit kontaktit Yhdysvaltoihin ja suunnitteli myöhemmin mm. Mount Angelin luostarin kirjaston länsirannikolle.

Aallon matkat Meksikoon ja Brasiliaan liittyivät molemmat edustustehtäviin. São Paulossa Aalto piti puheen arkkitehtuuripalkinnon jakotilaisuudessa, ja Mexico Cityssä hänelle myönnettiin kunniatohtorin arvo. Kiitospuheessaan hän kantoi huolta kaupunkiluonnosta, liikenteen paisumisesta, ja sen melu- ja saastevaikutuksista kaupunkikulttuuriin.





Aallon tutustuminen Välimeren Afrikan-puoleiseen seutuun alkoi uuden elämänkumppanin, Elissan myötä. He tekivät yhteisen matkan Marokkoon, Agadiriin, Marrakeshiin ja Tangeriin vuonna 1951. Tuolta matkalta on säilynyt luonnoksia, jotka liittyvät jyhkeisiin kaupunginmuureihin. Samana vuonna Aalto suunnitteli Jyväskylän yliopiston päärakennusta, jonka toinen pääjulkisivu on yksi jyhkeimmistä moderneista tiilijulkisivuista koko maailmassa. Toinen tiilen mestari, amerikkalainen Luis Kahn, on sanonut, että tiili haluaa olla tiilen muotoinen – ei siis mitään kevyttä!

Vapaa-ajan viettoon liittyi myös Aallon toinen Afrikan mantereelle suuntautunut matka. Vuonna 1954 Aalto purjehti ystävänsä Göran Schildtin kanssa tämän purjeveneellä Niilille, ja joulua vietettiin Luxorissa. Tuolta matkalta on säilynyt leikkisiä luonnoksia eläimistä ja useita Niilille tyypillisiä purjeveneen silhuetteja. Niissä purjeet laskeutuvat viuhkoina alas. Aalto oli jo samana vuonna julkisesti esitellyt oman viuhkajalkaisen, ns. X-mallinsa, ja ehkäpä hänen kynänsä haki tuota muotoa eri yhteyksistä.

Lähi-itään, Iraniin ja Irakiin Aaltoa veivät työasiat. Monet eurooppalaiset arkkitehdit suuntasivat katseensa vaurastuvaan Lähi-itään, joka oli tuolloin avautumassa länteen. Ensimmäinen Bagdadiin tehty projekti oli taidemuseosuunnitelma vuodelta 1957 – se kaatui tilaajan, kuningas Faisalin syrjäyttämiseen. Toinenkin taidemuseosuunnitelma Iraniin vuonna 1969 kaatui vallanpitäjien syrjäyttämiseen, tällä kertaa kunigatar Farah Diban ja kuningas Reza Pahlevin maastakarkoitukseen. Aallon säilyneet luonnokset näiltä matkoilta liittyvät maisemaan ja topografiaan.

Massiivisuus ja geometria, jotka leimaavat niin Egyptin kuin Lähi-idänkin vanhaa arkkitehtuuria, ovat varmasti vaikuttaneet Aallon myöhempään tuotantoon. Lähi-idän arkkitehtuuri ei kuitenkaan esiinny niin suorina lainauksina kuin muu Välimeren arkkitehtuuri. Aallon myöhemmässä tuotannossa maiseman piirteet korostuvat ja arkkitehtuuri saa arkaaisemman ja yhä ajattomamman, viipyilevän sävyn.